sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Maratonia ja keramiikkaa

Minimaratoni jatkuu. 
Hitaasti mutta varmasti. 

Otin työn alle neulomistyön. 

Ajattelin harjottaa sormia minineulomuksiin. 

Ja onhan se taas hidasta näin alkuun. 
Mallin mukaista peittoa en jaksanut tehdä eli 
taas meni vähän soveltamiseksi. 



Malli ja valmistunut peitto.
Yllätys-yllätys: rintamamiestalon vieraat löytyivät!

Jyväskylän NukkisYstävät viettivät johdollani keramiikkapäivää. 

Mukana oli pieni mutta tosi tekohas ydinjoukko kerholaisia. 
Tämä vuosi on menty Puutarhateemalla ja niin nytkin. 

(kuva Pirkolta) 

Tein vielä kotona pari ruukkua ja lasitekokeiluja.




Hyvin onnistui sekä kerholaisten työt että omat ruukut ja kokeilut.



Vajaan parin viikon päästä avautuu Seinäjoella nukkekotinäyttely.
Minunkin tai siis Aution perheen rintamamiestalo.
Pari päivää aikaa mm. viimeistellä sisustusta,
vaatettaa yllä mainitut löytyneet vieraat,
kiinnittää syysmyrskyssä irronnut katto,
etsiä kadonnut postilaatikko, jne.


Seinajoki


torstai 6. lokakuuta 2016

Keskeneräisestä valmista - osa 2

Kun nyt sitten otin noita keskeneräisiä esille, 
niin onhan niitä tehtävä loppuun. 

Maraton odottakoon ...

Mineilyuran alussa virkkasin paaaaljon isoäidin neliöitä. 
(... ja teen niitä kyllä vieläkin ...)

Osa pääsi valmiisiin töihin, osa jäi laatikon pohjalle lojumaan. 
Eikä niitä vaan voinut heittää pois. 

Eilen valmistui ponzo ja tänään olen tehnyt tuommoista tilkkupeittoa. 
Reunavirkkaukseen on niin vaikea valita väriä 
- olisikohan musta hyvä? 


On näitä pikkuneliöitä vielä jossain laatikossa lisääkin. :-) 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Keskeneräisestä valmista


Paljon on keskeneräisiä töitä. 
Jotkut pikkasen aloitettuja 
jotkut viimeistelyä vaille valmiita. 

Eilen oli keskeneräisten päivä. 


Valmiiksi tuli värikäs sängynpeitto.


Sekä hartiahuivi, nopsasti kyhätty hamonen
sekä tuommoinen isosta isoäidin neliöstä tehty jakku.  


Tänään homma jatkui näiden virkkausten 
lankojen päättelyllä. 



torstai 29. syyskuuta 2016

#Minimaraton alkoi täälläkin ...

Minipuuhastelija Nina heitti maraton-haasteen. 

Tähän on kiva lähteä mukaan,kun kirjoja on minunkin hyllyyn kertynyt. 
Otin mökille mukaan Maria Malmstömin kirjan
Nukkekoti Väinölän tapaan. 
Kyllä sieltä löytyisi joku ohje, jonka mukaan
voisi illalla radiota kuunnellessa aloittaa
#Minimaraton-juoksun. 

Juu löytyi. Parikin.
Tässä eka valmistunut - Saippuapussi. 
Ihan valmiiksi ei tämä möksällä tullut,
kun saippuatarpeet oli kotona. 
Eilen illalla paistoin saippuat ja suljin pussin. 




Toisena valmistui samaisesta kirjasta virkattu peitto. 
Tai no, lankaa oli liian vähän. 
Tuli hartiahuivi.  


Tätä alottelin jo mökillä
Hihnat tein kankaasta, kiinnitysnappi hakusessa, 
mutta muuten valmis. 



... jatkuu ... 

torstai 18. elokuuta 2016

Forssasta kotiin ...


Hieno oli taas Forssan markkinapäivä! 

Kiitos Marialle ja Esalle järjestämisestä 
sekä kaikille kanssamyyjille ja ostoksilla käyneille. 

Onneksi seuraaviin markkinoihin on enää vajaa vuosi ...
Ensi vuonna onkin tiedossa 10-vuotisjuhlat! 



Mulla oli tuo hevoinen mukana auttamassa, 
mutta kyllä hän osoittautui aika laiskaksi työntekijäksi. 
Naureksi vaan kaiken päivää. 

Omat ostokset olivat tooooosi minimaaliset. 
Molemmilta naapureilta pienet ostokset. 

Parissa pöydässä piti käydä loppupäivästä, mutta unohdin. 
Osaltaanhan tämä johtuu siitä, että oman pöydän 
ääressä oli koko ajan joku ostoksilla ja/tai juttusilla. 
Mikä onkin tosi kiva muisto näistä markkinoista! 



Hurmaava kortti Joutomaan Reetalta. 
Paljon muitakin ihania kortteja oli tarjolla! 

Pieni koristekuusi Katja Leppäsalon pöydästä. 

Tarun kanssa teimme vaihdon ja mitä minä sainkaan: 
näitä ihania ruukkuja näin monta! Juu-u, tykkään! 

tiistai 2. elokuuta 2016

Markkinareissua ...


Menin lauantaina mökille meditoimaan 
viimeisen kerran ennen Forssan markkinoita. 

Tämä meditointi tuli erittäin tärkeäksi 
tapahtumaksi juuri näille markkinoille. 

Myytäviä ei hirveästi valmistunut, 
mutta valmistautuminen oli 
meditoimalla paljon kivempaan 
kuin vaan puurtamalla. :-)  





Forssan matka alkoi sunnuntaiaamuna klo 4.30. 
Matka meni mukavasti, kun olin myös meditoinut itselleni 
oikein hyvät eväät ajomatkaksi. 

Tässä jo järjestellään pöytää. 
Apuri osoittautui vähän laiskan oloiseksi. 
Tuossa se vaan naureksii ...


Markkinapäivän päätteeksi vietettiin lomanlopettajaisia ja 
eläkepäivien alottajaisia huikeissa maisemissa Tampereella.


Ja sitten taas mökille ... Aamupalamehu menee tässä parempiin suihin. 






torstai 28. heinäkuuta 2016

Menossa Forssaan ...

Miten voi olla totta, että viimeisimmästä päivityksestä on yli puoli vuotta! 
Eikä edes tunnu siltä ...

Ensi sunnuntaina 31.7. matkaan joidenkin pikkutavaroiden kanssa Forssaan Wanhan ajan lelumarkkinoille. Facesta löytyy täältä.

Mökillä yritin meditoida keskeneräiset työt valmiiksi, mutta jokin meni pieleen, 
kun ei tullut viikkoon yhtään valmista. 
VadelmaGo-sovellus verotti myös jonkun verran voimia. 

Viimeiset keramiikkakokeilut on uunissa - pitäkää peukkuja, että onnistuvat.

Perinteisiä kippoja on pöytä tulvillaan, tällä kertaa aika kirkkaita värejä. 
Väriteema jatkuu hexagon-laatoissa ja virkatuissa matoissa.